Syksyn yhteenvetoa
Paljon on vettä virrannut joissa sen jälkeen, kun olen tänne viimeksi kirjoittanut. Kilpailukauden päättäminen vie aina miehestä hieman mehuja. Siihen perään alkoikin asunnon remontti, jota käytännössä on kestänyt näihin päiviin asti. Pikkuhiljaa alkavat tavarat olla paikallaan ja listatkin laitettuna.
Lyhyesti voisi todeta syksyn viimeisistä kilpailuista seuraavaa. Syyskuun alussa käytiin Karkkilassa seurajoukkueiden SM-kilpailut muutaman vuoden tauon jälkeen. Vesi oli todella alhaalla ja sääntöjä olikin muokattu paremmin oloihin sopiviksi. Kahlaamista ja kalastusta rajoittavat sääntömuutokset olivat mielestäni tervetulleita, joskin niiden ansiosta viikonlopun kalastusaika jäi aika vähäiseksi. Keuruun Perhokalastajat ry:tä oli tällä kertaa edustamassa itseni lisäksi Pirkkalaisen Janne ja Lähteenmäen Martti. Kilpailu lähti käyntiin hyvin, mutta kone hyytyi sitten pahemman kerran. Lopputuloksissa jäimmekin sijalle 18.
Ensi vuoden karsintapaikat on myös julkistettu. Listalta löytyy taas mukava määrä vanhoja tuttuja, uusia tulokkaita ja tauon jälkeen kehiin palanneita kilpailuita. Kesäkuun reissu Puolaan perhokalastuksen MM-kilpailuihin rajoittaa tosin jälleen karsintoihin osallistumista. Tällä hetkellä päälimmäisenä mielessä pyörivät seuraavat kilpailut, joista mitä todennäköisimmin tulee valittua ensi kauden karsinnat:
- Kuopio, Iso-Valkeinen
- Ylöjärvi, Julkujärvi
- Haapamäki, Valkeisjärvi
- Jyväskylä, Kuusikkolampi
- Riistavesi, Suuri Kangaslampi
- Viitasaari, Huopanankoski
Hyvää Joulua ja kireitä siimoja tulevalle vuodelle 2010!